Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Irkun tarina
saamastaan halvauskohtauksesta.

Maanantai 15.10.2007

   Tämä alkoi, kun Petu iltapäivällä herättyään päästi koirat pihalle, jäi itse
laittamaan kenkiä ja takkia päällensä. Melkeinpä saman tein jokin rojahti ovea vasten. Oven lasista kurkattuaan näki Iran nojaavan ovea vasten. Petu joutui kiertämään takakautta ulos, päästääkseen koiran luokse. Totesi, että sen takapää ei toiminut! Petu hälytti minut lähtemään töistä. Yritin matkalla saada jo lekuri aikaa, mutta tuloksettomasti. Kotio päästyäni, Irkku oli tosi pelästyneen ja tuskaisen oloinen. Keltaiset sivut läpikäytyä, saimme ajan Pirkkalan Oiva-klinikalle klo 15.45. Saimmekin pian lähteä, kun ajoaikaa sai varata ruuhkien takia.

Onneksi Petu oli ajamassa, tiesi heti mitä kautta piti mennä. Ahtauduin Iran kanssa häkkiin, siten että, häkin taka-ovi oli auki ja istuin häkin reunalla. Pidin Iran rauhallisena paikoillaan. Kohta puoleen se rauhoittuikin. Onneksi se on aina viihtynyt autossa ja melkein nukkunut kaikki ajo-matkat.

ELL Pia Mölsä tutki ja RTG-kuvaaja kuvasi Iran selän. Syytä ei löytynyt. Saimme kipulääkityksen ja sitten kotiin heräilemään. Mikäli aamulla tilanne sama tai pahempi, soitto Pialle ja hän laittaa lähetteen ja kysyy ajan joko H:gin Yliopistollisesta Eläinsairaalasta tai Eläinklinikka Aistista.
 Kotimatkalla kävimme hakemassa Tiialla lainassa olevan häkkimme, onneksi oli kotona ja asui matkan varrella. Soitin myös töihin ja kysyin pekkasista. Onnistuu, oli vastaus.Kotiin päästyämme, aloin etsimään netistä tietoa kyseisistä paikoista ja ajo-ohjeita.

Mietimme kuumeisesti, kenet saisimme kaveriksi reissulle, kun Petunkin täytyi juuri silloin lähteä Raisioon ja mitenkäs Pami? Ei sitä kotiinkaan voinut jättää. Eikun mukaan vaan. Voi harmi. Soitto-ringin jälkeen pelastus löytyi Kimmosta, hän sattui olemaan lomalla. Jesh! (en muuten olisi selvinnyt reissusta ilman sitä ja vielä siinä mielen tilassa.)
Illalla Iran heräillessä tuli parit pisut alle. Yö oli aika kamala. Aamuyöstä rauhoittui, varmaankin kipulääkkeen ansiosta.

 
 

Tiistai 16.10.2007

 Aamulla mietimme, mitenkäs Iran pissaaminen onnistuis. Ei mitenkään.
       petu lähti reissuunsa. Jäin odottelemaan klo 9.00 saapumista. Pakkasin
       kaikki tarvittavat paperit ja tavarat valmiiksi ja laitoin autonkin lämpiämään.

Klo tuli 9.00. Aloin soittamaan, mutta kääk, se oli varattu. Läpi pääsin n. kymmenen yli… ELL lupasi kysyä H:stä aikoja. Kerroin samaan hengenvetoon, ettei tyttö pysty pissaamaan. Lupasi soittaa heti takaisin päin. Soitto tuli, siellä pitäisi sitten olla ennen puolta päivää, jotta saadaan rakko tyhjennettyä. OK ja mehän olemme. Kaukajärveltä lähdimme jo n. 9.30 ja perillä 11.30.
”Viikin” alue oli tosi monen mutkan takana, onneksi olivat ajo-ohjeet.

 

Ehdin käyttämään Pamin pissalla ja juuri ja juuri itsekin käymään, kun ELL Tarja Jokinen tuli hakemaan meitä. Käytiin asiat läpi ja Iralta otettiin verinäyte ja laitettiin katetri etutassuun tai toisella kertaa se vasta onnistui, kun typsy ehti vetäseen tassuaan taaksepäin.
Sitten sille annettiin jotakin ”huumaavaa” oopiumia tai vastaavaa, ja nostettiin kuljetuspöydälle. Meidät ajettiin odotushuoneeseen ja Ira vietiin toimenpidehuoneeseen ja tutkimukset alkoivat.

 

Lähdimme käymään syömässä. Palasimme n. tunnin päästä. Tarja Jokinen tuli sanomaan, että ensimmäinen varjoaine ei ole kulkeutunut koko selkärangan alueella ja joutuvat laittamaan sen uudestaan toisesta suunnasta. Siispä taas odotimme. Kello taisi olla siinä vaiheessa muistaakseni n.13.30. Kävimme kahvilla ja tankkaamassa transportterin. Palasimme n. tunnin päästä. Aika tuntui matelevan. Mietimme, miten menetellään, kun ensimmäinen epäillys oli välilevyn tyrä. Silloinhan Ira leikattaisiin ja jäisi sinne yöksi. Olisimme siinä tapauksessa lähteneet sieltä aikaisemmin ja Kimmo pääsisi sovittuun menoonsa. Mutta, kun, vastauksia ei alkanut kuulumaan, aloin hermostumaan.

Klo 15.10 tuli tekstiviesti Tarjalta, oli joutunut kokoukseen ja oli katsonut nopeasti Iran kuvat, eikä ollut nähnyt niissä selkäytimen puristusta.(en tiennyt silloin mitä tuo tarkoittaa) Katsovat kuvat vielä tarkemmin, kun vapautuvat ja jos haluamme viedä Iran kotiin, se onnistuu illalla 18–19 aikaan. Täh? Eikö sieltä löytynytkään mitään? Mikähän sillä sitten oikein on?

 Soitto taas Petulle ja he olivatkin jo lopetelleet Raision päässä. Sovittiin, että Petu lähtee tulemaan Treelta kohti Helsinkiä ja Kimmo lähtee kotimatkalle Pami mukanaan. (joka muutenkin inhoaa autolla matkustamista, voi ressukkaa…) Pojat sopivat treffaavansa matkalla ja vaihtavansa lennossa autoja. Niin, ja minä jäin odottelemaan Lääkärin vapautumista. Ajattelin, että pois en lähde ennen kuin saan vastauksia.
 

Aika tuntui todella pitkältä, persekin puutui puupenkillä. Katselin, kun monen työpäivä päättyi. Uusia vuorolaisia tuli töihin. Väistämättä tuli mieleeni, että onkohan minut unohdettu? Paniikki alkoi iskeä. Kävi päivystyksestä kysymässä Tarja Jokisen päivän päättymistä, huh, oli vielä talossa… Takaisin kiltisti penkille. Klo 17.10 tuli puhelu Tarjalta. Kuulin oikean Diagnoosin:

Fibrokartilaginoosi embolismi eli selkäytimen verisuonen tukos, joka aiheuttaa infarktialueen selkäytimeen. ts. veritulppa selkäytimessä. Hoitona fysioterapia. Vainiin, tuumailin. Ymmärtämättä mitään.

Seuraava tapaaminen olisi Fysioterapeutin kanssa klo 18. Selvä. Sitten sinne. Tulee kuulemma hakemaan odotusaulasta. Taas odoteltiin. Jee, saamme Irkun kotio vielä tänään. Vähän ennen 18.00 ovelta huudettiin Mikkolaa, ponkaisin ylös ja kättelin hakijan. Lähdimme katsomaan mun typsyä. Kuljimme oudolta näyttävään huoneeseen, olimme teholla…? Miksi? Takaosaan päästyämme, hakija sanoi, että siellä Ira nukkuu. Täh? Ei toi ole minun koira.. Hakija kysyi toimenpiteessä olevalta naiselta, että missä se sakemanni on? Paperit on tainnut vaihtua. Vastaus kuului, että avauksessa. Ei voi olla totta! Miksi se leikattiin? Ei ainakaan pitänyt. Sitten muistin nähneeni sisään tulleen pitkäkarvaisen Saksarin. Se on varmaan leikkauspöydällä.

Mutta missä sitten on Irkku? Takaisin tutkimaan tilanne. Sekaannus tapahtui odotushuoneessa, kun siellä sattui olemaan kolme Mikkolan nimistä omistajaa… Irkku löytyi hienosta paikasta heräilemästä.
Ira oli vielä aika unisen oloinen, joten jätimme sen jatkamaan unia.

Eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäisen kanssa keskustelimme sitten kaikesta mahdollisesta ja hänen kanssaan kävimme läpi tulevaa hoitosuunnitelmaa. Sain ohjeet paperille ja hoidin muutkin paperiasiat kuntoon. Ira saa onneksi heräillä kopissaan rauhassa, kunnes pääsemme lähtemään kotimatkalle.

Soitin Petulle ja kyselin, kuinka matka edistyy. Petun oli tosi vaikea tulla, kun oli jo pimeää, eikä kartan lukemisesta tahtonut tulla mitään. Tien nimiäkään ei varmasti näkynyt. Onneksi sairaala on 24 h auki, joten siellä oli hyvä odotella. Menin ulos kävelemään ja mietiskelemään. Klo oli jotakuinkin n. 19.45.  Vähänajan päästä näin transportterin ajavan hitaasti sairaalan alueelle. Heilutin ja huidoin, jotta Petu huomaisi minut, ja ilmeisesti ei voinut olla huomaamatta… Ihanaa, Mikkolan perhe oli taas koossa.

 

Kotona oltiin klo 23.30. Annoin typsyille vähän iltaruokaa. Irkku rauhoittui hetkeksi. Yöstä tuli suorastaan kamala. N. klo 01.30 alkoi olla pissahätä, ei muuta kuin ulos. Mietiskelinkin jo, et mitenkähän se meinaa onnistua. Ei se onnistunutkaan. Kävimme varmaan kolme kertaa siinä vaiheessa ulkona. Soitin Helsinkiin, kun muistin, että, siellähän on se päivystys. Opiskelija tyttö yritti neuvoa minulle rakon painelua. Sitä yritettiin, ei onnistunut. Herätin Tampereen päivystävän Lekurin n. klo 02.30. ”Koittakaa ny vaan saada koira pissaamaan”, oli kommentti. Joo, joo. Yritetään. Eikun taas pihalle. Eikä onnistunut. Näin Irkusta, että hätä oli kova. Teki itelläkin pahaa.

Puoli neljän maissa istuimme ja mietimme Petun kanssa, kunnes kohta häkistä ei kuulunut läähätystä, sen paremmin kuin vikinääkään. Käännyimme katsomaan ja hetken päästä saatoimme haistaakin sen jo. Siis, pissa tuli sittenkin, ja kohta vielä toisetkin… Voiko elämässä iloita enempää, kun koira tekee hätänsä häkkiin, petilleen? Tässä tilanteessa ei voi!
Peti vaatteiden vaihdon jälkeen loppu yö menikin sitten rauhallisesti nukkuessa.
 
 
Keskiviikko 17.10.2007
 

Aamulla kiiskoteltiin ja ihmeteltiin, että mitenkä elämä voi muuttua yhdessä hetkessä. Vain muutama päivä takaperin mietin Iran syksyn reeni suunnitelmaa, nyt onkin ihan muita suunnitelmia mielessä.
Koirat nukkuivat vielä, eivät reagoineet, vaikka nousimmekin ylös. Ok, nukkukoon. saammepahan juoda kahvit rauhassa. Omat päät ja kropat olivat, kuin jyrän alle jääneet, aivan junttura olotila.

Iran herättyä, hierottiin ja rapsuteltiin lihaksia, jotta verenkierto lähtisi liikkeelle. Siitä Petu kantoi typsyn ulos. Pitkät pissat tuli melko pian nurtsille! Upeeta. Sehän sittenkin pystyy! Tulimme tosi onnelliseksi. No, entäs sitten isompi hätä? Mitenkäs sen tekeminen?  Mietimme, että tuskinpa tulee, kun ei ole kunnolla ruokaakaan saanut. Klo 9.00 maissa aloin soittelemaan fysioterapeutille. Saimme hänet, kenet halusimmekin. Aika löytyi vielä samalle päivälle klo 15.00. Hienoa!
Aamupäivä kuluikin Helsingin jumpparin antamien ohjeiden mukaan. Irkku väsyi tosi nopeasti. Ei muuta kuin häkkiin välillä nukkumaan. Puolelta päivin taas ulos, ja pissat tuli, tietenkin…
Takaisinpäin tultiinkin kävellen, pyyhkeellä tukien. Vähän se oli ihmeissään, et mikä toi rätti tuolla mun jalkojen välissä on… pian se siihen tottui. Päivän mittaan tehtiin näitä kävely harjoituksia sisällä, vasen takunenkin alkoi pikkuhiljaa olla mukana J
 

Fysioterapeutilla oli ihan saakelin mukavaa. Typsy meinasi ihan nukahtaa siellä välillä…
Kotio, kun päästiin, käytiin tietty pisulla ja yllätys, yllätys, tulihan sieltä se isompikin hätä. Ja vielä ilman tukemista! Lähellä marjapensaita, kun olimme, lähdimme sieltä hitaasti-vaappuen kohti taka-terassia. Vasemman tassun varpaatkin olivat oikeassa asennossa joka askelluksessa.
Kyllä meillä on reipas likka! Sisälle päästyämme, olimmekin taas valmiina menemään unten maille…
Ilta ja yö menivät hyvin ja rauhallisesti.

Tätä kirjoittaessani, eletään jo 19 päivää. Tähän mennessä Ira on kuntoutunut tosi huimasti eteenpäin. Tunto on palannut varmaan lähes jo kokonaan takaisin. Itsenäisesti nostaa vasemman takusensa ja rapsuttaa korvaansa, sekä venyttelee takustaan itsekseen. Kulkee rappusissakin jo ilman tukea. Ainoa, mistä olen hieman huolissani, on tuo selän huomattava köyry asento. Otin tänään yhteyttä H:gin ELL:iin ja kysyin siitä. Vastauksena sain kuulla, että siellä olisi vain lihakset nyt niin juntturassa. Venytyksellä pitäisi mennä ohitse. Saa varautua 2-3 viikon mittaiseen kuntoutus aikaan. Selvä. Seurataan tilannetta.

Että näillä näkymin Irkku siitä sitten tulee vielä kuntoon. Se mikä on tällä hetkellä vaarallista, on tuo, kun pääkoppa menisi mutta takapää ei…Saa mennä vielä pitkään hihnassa kävelyjä, kun vauhtia on pakko rajoittaa.

Alkuunsa olimme sitä mieltä, että Ira loukkasi selkänsä hypättyään kivipengermältä alas, muttemme ole varmoja siitä enää. Totuutta tapahtumahetkestä emme saa koskaan tietää. Raahaus jäljistä päätellen, Ira on ollut hiekkaosuudella, kivipengermän alapuolella. Sieltä se on joka tapauksessa itse sinnitellyt oven taakse.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
     
     
     
 
 
 
 

©2018 Maria & co:t - suntuubi.com